SV EN

Tutkijatohtorin tehtävä 2020, kaikki tutkimusalat

1.9.2020
30.9.2020 klo 16.15 Suomen aikaa
1.9.2021–31.8.2024
Avoinna
  • Keskimääräinen myöntö 200 000–300 000 euroa/tutkijatohtori
  • Hakijana yksittäinen tutkija, jonka tohtorintutkinnon suorittamisesta on kulunut hakuajan päättyessä enintään neljä vuotta.

Tutkijatohtorin tehtävän tavoitteena on mahdollistaa lupaavimpien, hiljattain tohtorintutkinnon suorittaneiden tutkijoiden pätevöityminen vaativiin tutkija- tai asiantuntijatehtäviin. Hakijalta edellytetään tohtorintutkinnon jälkeistä liikkuvuutta. Hakemusta arvioitaessa kiinnitetään erityisestä huomiota suunnitelman kansainväliseen ulottuvuuteen. Rahoitusta haetaan omaan palkkaukseen sekä henkilökohtaisiin tutkimuskuluihin.

Suomen Akatemian keskeisenä tehtävänä on rahoittaa korkeatasoista tieteellistä tutkimusta. Suomen Akatemian rahoittaman tutkimuksen odotetaan olevan myös tieteellisesti ja yhteiskunnallisesti vaikuttavaa. Akatemian rahoituksella tuotettujen tulosten tulee olla julkisia ja toteutettu hyvän tieteellisen käytännön periaatteiden mukaan. Tutkimuksen tulee siis olla eettistä, kestävän kehityksen periaatteita noudattavaa ja tutkimusaineistojen ja -tulosten avoimesti saatavia. Tutkijoiden tasa-arvoinen ja yhdenvertainen kohtelu on otettava huomioon tutkimuksen toteutuksessa.

Ennen kuin teet hakemuksen verkkoasioinnissa (SARA) tutustu huolellisesti sekä alla olevaan hakuilmoitukseen että Lue myös -osion sisältöön ja erityisesti rahoitusehtoihin Näin käytät rahoitusta -sivulla. Hakuilmoituksen ja rahoitusehtojen ollessa ristiriidassa, rahoitusehtojen sisältämä teksti on aina ensisijainen. Ruotsin- tai englanninkielinen hakuilmoituksen ollessa ristiriidassa suomenkielisen hakuilmoituksen kanssa, suomenkielinen hakuilmoitus on tulkintaristiriitatilanteessa aina ensisijainen.

Lue koko hakuilmoitus alta. Voit tulostaa tai tallentaa sen PDF-tiedostona alla olevasta napista.



Tulosta tai tallenna hakuilmoitus
Viimeksi muokattu 1.9.2020
Seuraa meitä:
FacebookTwitterYoutubeLinkedInSlideShare
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
TIETOSUOJA »
SAAVUTETTAVUUS »
YHTEYSTIEDOT JA LASKUTUS »
KYSYMYKSET JA PALAUTE »